YHTEYS-
TIEDOT

Barona Rakennus Oy

Varastonhallintasovellus palvelee käyttäjiään

Barona ja Ramirent käyttävät Evianet Solutionsin NPL-järjestelmää varastonhallinnan apuna. Kyseessä on Ramirentin rakennustelinevarasto, jossa työskentelee Barona Rakennuksen henkilökunta. Paperiset listat osoittautuivat varaston seurannassa hitaaksi menetelmäksi, joten syyskuussa käyttöön otettiin tabletit ja Evianetin kehittämä järjestelmä. 

“Työntekijät ovat ottaneet varastonhallintajärjestelmän hyvin vastaan, mikä ei aina ole itsestäänselvää. Järjestelmä palvelee niitä ihmisiä, jotka sen parissa työskentelevät,” kertoo Otso Kivekäs Barona Rakennukselta.

Järjestelmän ideana on, että varaston logistinen tieto kulkee helpommin ja läpinäkyvämmin eri osapuolten välillä. Järjestelmään voidaan kirjata, milloin kuorma on valmis noudettavaksi tai jos varastossa esiintyy puutteita ja poikkeamia. NPL-järjestelmä tukee myös varastohenkilökunnan resursointia, sillä sen kautta nähdään kaikki tulevat tilaukset.

“Kun tieto on läpinäkyvää kaikille osapuolille, on varaston toimintaa helpompi ennustaa. Liiketoimintajohto voi samalla seurata, mitä varastolla tehdään ja miten työt etenevät. Parempi näkyvyys antaa liiketoiminnalle todella paljon mahdollisuuksia,” Kivekäs sanoo.

Muutospyyntöihin reagoidaan nopeasti

Varastonhallintajärjestelmä otettiin käyttöön vasta muutama kuukausi sitten, mutta se on osoittautunut alusta asti toimivaksi, helppokäyttöiseksi ja työtä tehostavaksi alustaksi. Barona Rakennuksen liiketoimintajohto ja työntekijät ovat olleet siihen tyytyväisiä, samoin Ramirentin johto. Ideana on työstää järjestelmää koko ajan lisää ja ottaa käyttöön uusia ominaisuuksia.

“Evianetillä on hyvin toimiva yhteistyön tapa. Viikottaiset puhelut lisäävät yhteisymmärrystä, sillä tiedämme aina, missä mennään. Muutospyyntöihimme on reagoitu todella nopeasti, muutamassa päivässä, mihin olemme olleet erityisen tyytyväisiä,” Kivekäs kertoo.

MYYNTI

Erkki Ruuska
040 500 9886
myynti@evianet.fi

VANTAAN TOIMIPISTE

Tikkurilantie 68 C  3.krs
01300 Vantaa
Katso kartalla »

JYVÄSKYLÄN TOIMIPISTE

Ailakinkatu 5
40100 Jyväskylä
Katso kartalla »

Copyright © 2024 Evianet Solutions